Kuvaus
Vaikka saamme yhä paljon lahjoitustuotteita ja -autoja, eivät ne hyödytä Ukrainaa, ennen kuin ne on toimitettu avuntarvitsijoille. Esimerkiksi jokainen Kiovaan ajettu, täyteen lastattu lahjoitusauto on ennen perille pääsyä ylittänyt autolautalla Suomenlahden ja taittanut sen jälkeen yli 1600 kilometriä. Lisäksi vapaaehtoiset kuljettajat pitää saada vielä takaisin Suomeen. Ja kaikki tämä maksaa.
Rahankeräyslupamme mukaisesti lahjoitusvaroja käytetään ainoastaan lahjoitettavien tavaroiden hankkimisesta sekä niiden toimittamisesta aiheutuviin kuluihin. Omri ry / Pro Ukraina ei esimerkiksi käytä lainkaan varoja toimitiloihin taikka toimintansa mainostamiseen, palkkoihin tai palkkioihin.
Lisää tietoa yhdistyksestämme löytyy täältä. Toimintamme periaatteista voitte lukea täältä.
Rahankeräysluvan numero: RA/2023/1495.
Tuotekuva luvalla, ©Operaatio Ukraina
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.